tästä piti tulla pitkä teksti
Piti tosiaan
Meinasin, että kirjoitan nyt kunnolla ties mistä ja suunnilleen kaikesta, mutta tässä vireystilassa pyörittelen päässäni ehkä muutamaa asiaa eikä niistäkään muodostu järkeviä ajatuksia (lauseista on turha haaveilla).
Savutofukiusaus + järjestelin kirjahyllyn uusiksi ties kuinka monetta kertaa ja tulin taas siihen tulokseen, että tarvitsen yhden hyllylevyn lisää + fyysisen median vaatima fyysinen tila ja miksi yllätyn siitä toistuvasti uudelleen + ensi vuoden syksyyn liittyvät varovaiset ajatukset + kuinka yksi ihminen näki mussa hetkellisesti harvinaisen tilaisuuden (eli kuinka ihminen voi hylätä äidinkielensä ja sitä voidaan sitten kutsua integroitumiseksi)
Hyvällä tuurilla saan kirjoitettua edes joistain asioista parempia kokonaisuuksia. Tekisi hyvää, vaikka vihaankin näytön tuijottamista eikä näppäimistön hakkaaminen ole ollut vuosiin näin kankeaa.