mai

olin täällä koko ajan (eli kuinka hävettää olla julkaisematta mitään)

Kuvassa on pyöreä valkoinen lautanen, jolla on nuudeleita, paistettu kananmuna ja pinaattikiinankaalia.

Mä odotan sitä päivää, kun osaan aloittaa uuden tekstin kertomatta ensin, kuinka vaikeaa se on.
Joka tapauksessa, edellisen julkaisun päiväys on jossain viime kuun puolella. Mietin tätä blogin kaltaista konseptia kyllä toistuvasti ja samalla pelkäsin jo, että koko homma kuivuu kasaan heti alkumetreillä. Todellisuudessa kyse oli kai enemmänkin siitä, etten saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään kauppalistaa tai epämääräistä päiväkirjamerkintää kummempaa ja samalla myös kuluvat päivät ja viikot nostivat kynnystä entisestään. Tietyllä tapaa se on myös huvittavaa, sillä tähän mennessä tilastoissa on näkynyt vain yksi kävijä ja sekin olen minä, tarkistamassa että html-jutut sun muut toimivat.
Viime aikoina ei ole ollut kuitenkaan mitään kovin merkittävää. Istun päivät työpöydän ääressä, särisevän kattolampun alla ja juon oman elopainoni verran teetä. Kriiseilen siitä ja tästä ja tuosta ja kirjoitan epämääräisiä lauseita. Lisäksi tein viime viikolla jonkinasteisen sovinnon nimeltämainitsemattoman vesistön kanssa ja tulin myös siihen tulokseen, ettei merestä ole sanottu koskaan mitään uutta. Toki mun piti muutenkin olla ihminen, joka välttelee kliseitä hamaan loppuun asti, mutta lopulta aloin kantaa repussa ohutta runokirjaa ja lähden sataman terminaalista pää täynnä lauseita. Kai sitä on jossain vaiheessa myönnettävä itselleen, että sä olet ihan samanlainen kuin kaikki muutkin ja kuulostat vain 12-vuotiaalta itseltäsi koittaessasi vältellä sitä.

Kuvassa on pyöreä valkoinen lautanen, joka on ruoan jäljiltä likainen. Lautaselle on myös asetettu haarukka.

Eli tavallaan kierrän kai kehää? Hetken aikaa kuvittelen, että nyt käsillä on jotain uutta ja erilaista, mutta lopulta istun mojito kädessä laivalla, tartun yöllä puhelimeen ja kirjoitan muistiinpanoihin lauseen tai pari ja olen kirjaston varausjonossa sijalla 200-jotain.

#fi #vapaata selitystä