(kesken jäänyt selitys kirjasta ja ruoasta)
Aloitettu 17. syyskuuta 2024, mutta jäi kesken (osittain vahingossa, osittain tahallaan). Totesin kuitenkin nyt hieman yli kuukautta myöhemmin, että olkoot näin ja julkaisen tämän kaikessa keskeneräisyydessään ilman oikolukemista tai korjailua. Toisinaan päiväkirjamerkinnätkin loppuu kesken lauseen.
Ensimmäiset sanat/rivit/lauseet/kaikki on aina niitä pahimpia, joten heitän tähän alkuun vain pari täyteriviä ihan muodon vuoksi. Omanlaisensa lorem ipsum, se uuden päiväkirjan ensimmäinen sivu jonka yli hypätään koska se on viimeisen sivun lisäksi aivan perseestä.
Mutta ajatuksena oli kai lätistä mitä tahansa ja mistä tahansa siihen asti, että pyykkikoneen pikaohjelma on valmis. Hyvällä tuurilla tässä on enää puoli tuntia, sillä ohjelman käynnistämisen ja tämän merkinnän aloittamisen välissä oli pari muuta asiaa (edellisten pyykkien kerääminen kuivaustelineeltä, kissan ruokkiminen)
Kello on varttia yli yksi ja on jollain tapaa ihme, että oon saanut teeskenneltyä tänään näinkin toimivaa ihmistä. Heräsin joskus puolen yhdeksän maissa, nukuin yhteensä vajaat kahdeksan tuntia - enkä edes siksi, että olisin tuijottanut taas puhelinta vaikka ilmoitin kanssa-asujalle meneväni nukkumaan, vaan yhden ainoan kirjan vuoksi. Kirjaselitystä ehkä myöhemmin, mutta toimivaoikeaihminen-larppiin lisäyksenä myös se, että nousin ylös kymmenen aikoihin ja palelin hetken koska ulkolämpötila alkaa olla aamuisin hädin tuskin kaksinumeroinen ja taloyhtiö laittaa lämmitykset päälle aikaisintaan marraskuussa jos silloinkaan. Keitin puuroa ja minttuteetä enkä tiedä oliko kyseessä vain yleinen olotila vai tuliko puurosta oikeasti poikkeuksellisen hyvää. (! hyvä kaurapuuron kaava on desi hiutaleita, kaksi ja puoli desiä kylmää vettä ja vähän suolaa, hiutaleet heti veteen ja levy mahdollisimman pienelle lämmölle siinä vaiheessa, kun koko homma alkaa kiehua. minimaalinen määrä chiasiemeniä ja kanelia toimii myös hyvin lisänä.)
Minttuteehen liittyy puolestaan assosiaatioita joista saisi myös aikaan vaikka mitä, mutta samalla se kulkee (tavallaan?) käsi kädessä tai vähintäänkin parijonossa niin monen muun ruokaan liittyvän mielleyhtymän kanssa, että tästä on kai luonnollista hypätä siihen kirjaselitykseen. Kyseessähän oli siis Karolina Ramqvistin Leipää ja maitoa, koska olin kai pitkästä aikaa mainoksen uhri ja varasin ne 200-jotain sivua kirjastosta Akateemisen kirjakaupan uutiskirjeen yllyttämänä. Kirjastosta ihan senkin takia, ettei täysin uusia tuttavuuksia tee mieli ostaa heti omaan hyllyyn jos ne paljastuvatkin jollain tapaa huonoiksi investoinneiksi ja toisaalta myös siksi, että näillä tuloilla ainoat kirjat jotka oikeasti ostetaan ovat niitä, joita kirjastoilla ei ole tarjota. Eli siis vironkieliset runokirjat.
Mutta tosiaan, täysin tuntemattoman ruotsalaisen nimen kirjoittama muistelma, jonka kannessa on Ángel Larroquen Maternidad-maalaus ja jonka nimi herätti ensikohtaamisella ajatuksen siitä, että tähän maailmaan mahtuu noin miljardi kirjaa, joiden nimi on Jotain ja Jotain. Kuvaus vaikutti kuitenkin houkuttelevalta ja jollain tapaa kutsuvalta, joten mikäs siinä.
En muista kirjoittaneeni koskaan sen suurempaa selitystä yhdestäkään kirjasta ja sen lisäksi olen päässyt vasta hieman yli puoleenväliin, joten mitään kovin syvää analyysiä ei nyt ole tarjota. Sen sijaan osaan antaa korkeintaan sekalaisia ajatuksia, horroksesta herätettyjä muistikuvia ja huonoja aasinsiltoja. Lisäksi sisäsyntyinen tarve järjestää asioita nätteihin muodostelmiin voittaa tällä kertaa yhtenäisen tekstin väkertämisen, joten mennään perinteisellä numeroidulla listalla. Sori siitä.
- Ensimmäiseksi täytyy vain mainita tekstin tyyli. Suomennos tuntuu kaikin tavoin niin hyvältä, että lähestulkoon harmittaa kuinka omat ruotsin taidot ovat käytännössä (ja teoriassa) (ja muillakin tavoin) olemattomat. Jos siis osaisin ruotsia, lukisin kai alkuperäisenkin version sillä kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät voi olla miettimättä käännöskirjallisuutta ilman pelkoa siitä, että jokin pieni asia on kääntynyt jollain tavalla huonosti tai sen merkitys on päässyt laimenemaan.
- Muutamien sivujen välissä oli myös leivänmuruja edellisen lainaajan jäljiltä. Sinänsä hassu yksityiskohta, vaikka ruuanmuruista ja muista elämisen jäljistä kirjaston kirjoissa voidaan olla montaa mieltä.
- Ajatus siitä, kuinka koin ala-asteikäisenä valaistumisen tätini keittiössä enkä ole sen jälkeen osannut syödä lihapullia ilman aurajuustoa. Tai siis osaan, mutta samalla niistä tuntuu aina puuttuvan jokin olennainen osa. Yli vuosikymmenen takaiset lihapullat muistaessani en voi olla myöskään miettimättä sitä perunamuusia, joka luonnollisesti kuului samalle lautaselle. Se oli tehty rasvattomaan maitoon ja tuntui usein samalta kuin koulun perunamuusi, jollain tapaa puutteelliselta. Toisaalta olin muutenkin tunnettu mielipiteistäni rasvattomaan maitoon liittyen ja ollessani ala-asteikäinen täti osti minulle oman purkin kevytmaitoa, kun tulin käymään.
Ennen eilistä en ollut miettinyt lihapullatottumukseni taustaa vuosiin ja näin jälkikäteen mietittynä tuntuu lähes hassulta, kuinka vahvasti yksi ylimääräinen - ensimmäisellä kerralla jopa epäilyttävä - ainesosa voi jäädä elämään. Myöhemmin olen saanut kyllä tietää, ettei aurajuusto lihapullissa ollut millään tavalla uusi tai ainutlaatuinen keksintö nimenomaan tätini keittiöstä, mutta minulle se tuntui aina siltä.